Jazz on monen mielimusiikkia. Se on musiikkityyli, joka sai alkunsa Yhdysvalloissa 1900-luvun alkupuolella. Siinä yhdistyvät eurooppalainen musiikki sekä afroamerikkalaiset rytmit. Tämä on saanut alkunsa Yhdysvaltain eteläosissa työskennelleiden afrikkalaisten orjien laulamista hengellisistä ja surullisista lauluista, joita alettiin myöhemmin soittamaan yhdistettynä eurooppalaisen musiikkiin sekä erilaisiin puhallin- ja jousisoittimiin.
Jazzissa yleisimmin käytettyjä soittimia ovat saksofoni, piano, trumpetti, basso sekä rummut. Kovin tarkkaan jazzia on mahdoton määritellä, sillä se perustuu hyvin pitkälti improvisaatioon sitä mukaan kun soitto etenee. Useimmiten jazzia soittaessa yksi henkilö päättää musiikin perusrytmin ja muut soittajat liittyvät mukaan puhtaasti improvisoiden. Yhdessä kappaleessa saattaa olla myös lukuisia soolo-osuuksia, joiden aikana yksi yhtyeen soittajista soittaa, kun taas muut yhtyeen jäsenet ovat soittamatta, lukuunottamatta rytmisoittimia. Toki jazzissakin on selkeitä kappaleita, joissa ei niinkään improvisoida, mutta tämä vapaa leikittely on jazzille kuitenkin erityisen ominaista.
Jazzista on olemassa useita eri tyylilajeja. Näitä ovat muun muassa New Orleans -jazz, Bebop, Swing sekä dixieland. Moni on kuullut Big Band -nimityksen, jolla viitataan suurempaan kokoonpanoon, josta löytyy usein esimerkiksi viisi saksofonistia, muutama trumpetinsoittaja ja tromboninsoittaja, pianisti tai kitaristi, basisti, rumpali ja joskus myös laulaja.