Suoratoistopalveluista musiikkia joka kotiin

Suoratoisto

Suoratoisto eli striimaus on internetin palveluiden lataamistapa. Siinä palveluntarjoajan tiedoston multimediasisältöä aletaan esittää tilaajalle samalla hetkellä, kun palvelun käyttäjän tilauspyyntö vastaanotetaan. Toiston aikana tiedoston lataus on kaiken aikaa käynnissä taustasovelluksena, samanaikaisesti kuin se etenee käyttäjällä.

Suoratoisto on sen vuoksi huomattavasti nopeampi palvelu kuin perinteinen lataus, jossa koko tiedosto tulee olla valmiiksi ladattuna käyttäjällä, ennen kuin sitä voi ruveta käyttämään. Suoratoistoa voidaan siksi luoda reaaliaikaisesti, jolloin esimerkiksi live-konsertin tai elävän web-kamerakuvan lähettäminen on mahdollista. Suoratoistossa ei tarvitse myöskään huolehtia, onko laitteella riittävästi tilaa, sillä suoratoisto ei täytä muistia, kuten tavallinen lataus.

Suoratoistolla voi siirtää musiikkia, videoita tai kuvia langattomasti laitteesta toiseen – vaikkapa älypuhelimesta televisioon tai kaiuttimiin. Äänentoisto kotonakaan ei enää vaadi kasapäin johtoja luikertelemassa houneesta toiseen, vaan sisältöä voi soittaa laitteesta toiseen langattomasti.

Suoratoistoteknologia avaa siis mahdollisuuksia kotien langattomuuteen. Kohtuullisellakin summalla saa nykyisin hyvin helppokäyttöisiä ratkaisuja, joilla saa komean äänentoiston kotiin.

Suoratoistopalvelut ovat nykyään erittäin suosittuja elokuvavuokrauksessa ja musiikkia kuunnellessa.

Suoratoistopalveluiden käyttämiseksi tulee tietää muutama asia: Tarvitset suoratoistopalvelun tarjoajan. Esimerkiksi Spotify ja Deezer ovat tällä hetkellä Suomen alueella suurimpia tarjoajia. Voit myös esimerkiksi ostaa tai vuokrata sisältöjä iTunesista tai Google Play Music -palvelusta. Tarjolla on sekä maksullista että ilmaista sisältöä, kuten podcasteja.

Sisällön siirtäminen langattomasti, älypuhelimesta tai tietokoneesta kaiuttimeen tai televisioon, vaatii WiFi-yhteyden tai Bluetoothin. Internet-yhteyden on myös oltava tarpeeksi nopea sisällön suoratoistamiseen. Yleensä jopa vanhat, käytetyt puhelimet jo sisältävät tämän tekniikan. On myös tarkistettava, että kaiuttimet ovat yhteensopivia suoratoistolaitteen kanssa.

Spotify, Deezer ja muut

Ruotsalainen Spotify on musiikkipalvelu, jonka käyttäjä voi kuunnella musiikkia artisteittain ja albumeittain, tai tekemällä itse soittolistoja haluamistaan kappaleista. Spotifystä löytyy myös muiden tekemiä soittolistoja kuunneltavaksi. Spotifyllä on yli 200 miljoonaa kuukausittain aktiivista käyttäjää, ja yli 60 miljoonaa maksavaa premium-asiakasta. Spotify listautui New Yorkin pörssiin 2018. Spotifyn alustatuki lienee musiikkipalveluista laajin. Windows-, Mac OS X- ja Linux-ympäristöt tietokoneille, sekä mobiilit alustat Androidille, Applen iOS-laitteille, Symbianille/S60:lle, Windows Phonelle, MeeGo ja Windows Mobilelle löytyvät.

Deezer on ranskalainen suoratoistopalvelu, joka toimii Spotifyn tapaan. Palvelu toimii joko suoraan verkkosivun kautta, tai puhelimeen ladattavan sovelluksen avulla. Deezer tarjoaa kuunneltavaksi yli 50 miljoonaa musiikkikappaletta. Deezer on noussut Spotifylle varteenotettavaksi kilpailijaksi helppokäyttöisyytensä vuoksi.

On olemassa myös suoratoistopalveluja, jotka on yhdistetty tiettyihin käyttöliittymiin. MixRadio Lumia Windows Phonella perustuu esivalittuihin soittolistoihin, sekä käyttäjän mieltymyksiin sopiviin radiokanaviin. MixRadiossa ei pysty kuuntelemaan haluamaansa levyä, ja biisejäkin voi ohittaa vain rajatun määrän, mutta palvelu toimii erinomaisesti niille, jotka eivät halua tai jaksa luoda itse soittolistoja. Palvelua voi käyttää ilman kuukausimaksua, sillä se sisältyy puhelimen hintaan. MixRadiosta voi ostaa myös maksullisen version, joka tarjoaa, kuten kilpailijansakin, parempaa äänenlaatua sekä rajattoman mahdollisuuden ohittaa kappaleita.

Android-puhelimista löytyy Google Play Musiikki, joka on Androidin valmistajan Googlen suoratoistopalvelu. Se on ominaisuuksiltaan enemmän Spotifyä tai Deezeriä kuin MixRadiota vastaava. Google Play Musiikki on maksuton ja mainoksilla tuettu, ja se soittaa vaikkapa tiettyyn aktiviteettiin tai mieltymyksiin sopivaa musiikkia. Kanavia löytyy perustuen kappaleeseen, artistiin tai albumiin, tai niitä voi selata mielialan, lajityypin tai esimerkiksi vuosikymmenen perusteella. Sovellukseen voi myös lisätä jopa 50 000 omaa kappaletta.