Saako tanssimusiikin kuunteleminen jalkasi vipattamaan? Moni kokee nauttivansa elektronisesta tanssimusiikista, josta käytetään myös nimitystä EDM, mutta se saattaa ymmärrettävästi tuntua aiheeseen perehtymättömän mielestä hiukan rönsyilevältä ja epäselvältä musiikkityyliltä. Tämä saattaa johtua siitä, että elektroninen tanssimusiikki on vasta nousussa, ja todennäköisesti tulevaisuudessakin valtavan suosittu musiikkityyli, joka tulee vielä kehittymään moneen suuntaan tulevina vuosikymmeninä.
Elektronisesta musiikista vähemmän tietävä tuskin tunnistaa dubsteppiä, mutta alan harrastajille se on helposti tunnistettavissa, vaikka dubstep onkin ollut olemassa vasta alle parinkymmenen vuoden ajan. Dubstep on kaksitahtista musiikkia, joka saattaa osittain olla hyvinkin kokeilevaa. Suosituimpia dubstep-artisteja ovat esimerkiksi Skrillex, Rusko, Bassnectar, 12th Plaet ja Skream.
Kuulostavatko artistit Adam Beyer, Carl Cox, Derrick May ja Boys Noize tutuilta? Kyse on tekno-musiikin huippunimistä. Amerikassa alkunsa saanut tekno on yksi elektronisen musiikin lajeista, joka on ollut olemassa jo vuosikymmeniä. Teknoon on upotettu kiehtovia digitaalisia ääniefektejä, jotka ovat inspiroineet monien muidenkin eri musiikkityylien kärkinimien kuten popin kuningatar Madonnan musiikkia.
House on eräs suosituimmista elektronisen tanssimusiikin alalajeista ja lisäksi se on myös yksi vanhimmista, sillä sitä on kuunneltu noin kolmenkymmenen vuoden ajan. House on alun alkaen seurausta diskosta ja sen juuret ovat Yhdysvalloissa. House on yksi tunnistettavimmista elektronisen musiikin tyyleistä ja sitä soitetaankin ahkerasti sekä radiossa että klubeilla. Tämän hetken kuumimpia nimiä house-musiikissa ovat David Guetta, Avicii, Swedish House Mafia, Sasha ja Benny Benassi.
Siinä missä tekno ja house ovat amerikkalaista alkuperää, on trance saanut alkunsa Saksassa. Trancelle ominaista on jatkuva melodioiden nousu huippupisteeseen ja sen jälkeen lasku, joka saa kuuntelijat ja tanssijat eräänlaiseen hurmokseen, josta sen nimikin on peräisin. Trancen ykkösnimiä tällä hetkellä ovat Tiësto, Judge Jules, Paul Oakenford, Armin Van Buuren ja Aly & Fila. Trancen eri alalajeja ovat esimerkiksi psytrance, progressiivinen trance, Goa Trance ja Tech Trance.